Suomalainen työnvälitysalusta Treamer laajensi kesällä toimintaansa Viroon

Treamer on laajentumassa Eurooppaan, avaten palvelunsa ensimmäisenä Viron markkinoille. Nopeaa ja joustavaa työnvälityspalvelua on tarjottu kesän aikana Virossa jo yli 10 000 rekisteröityneelle työntekijäkäyttäjälle.

Suomessa vuonna 2015 perustetulla työnvälityssovellus Treamerillä on jo yli 40 000 rekisteröitynyttä työntekijäkäyttäjää ja yli 1.500 yrityskäyttäjää Suomessa. Lisäksi Treamer avasi toimintansa Virossa kesällä 2021, kerättyään 2 m€ sijoituksen toiminnan laajentamiseksi uusille markkinoille. Kesän käynnistysjakson jälkeen Virossa sovellusta käyttää jo yli 10 000 työntekijää ja yli 300 työnantajaa.

"Virolaiset on todellinen start up-kansa ja markkina on kasvukeskus uusille teknologioille. Menestyksekkään pilotin jälkeen meillä on ilo tulla markkinoille, jossa ihmiset ovat jo tottuneet tekemään asioita eri tavalla. Meidän visio on kasvaa Euroopan suurimmaksi työnvälitysalustaksi vuoteen 2025 mennessä. Menestyksemme avain on palvelumme jatkuva kehittäminen eri markkinoilta saatujen oppien mukaisesti”, sanoo Peter Sazonov, Treamerin toimitusjohtaja.

Treamer tarjoaa yrityksille joustavan alustan lyhytaikaisten ja ad-hoc työntekijöiden nopeaan löytämiseen ja hallinnointiin. Työntekijät saavat helposti tiedon lähellä olevista avoimista työpaikoista ja heille maksetaan palkkaa kätevästi kerran viikossa. Suurin osa työtehtävistä on kaupan, logistiikan ja ravintolatoiminnan toimialoilla.

Viron toiminnan käynnistäjä Liisi Vokseppin mukaan maailma muuttuu vauhdikkaasti ja globaalit työmarkkinat ovat kriisitilanteessa johtuen pandemian kestoa koskevassa epävarmuudessa.

“Nykyaikaiset ihmiset tapaavat verkossa. Henkilöstö- ja rekrytointipalvelut seuraavat voimakkaasti tätä suuntausta ja pian suurin osa työntekijöistä on käytettävissä vain verkossa. Autamme sekä yrityksiä että työntekijöitä hyödyntämään ilmiön etuja, kuten nopeutta*, joustavuutta ja avoimuutta.” sanoo Treamerin Viron maajohtaja.

“Covid-kriisin myötä työmarkkinat ovat muuttuneet ja molemmat osapuolet tarvitsevat uusia välineitä menestymiseen. Treamer -alusta tarjoaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Työnantajien tarve löytää enemmän työntekijöitä, erityisesti ad-hoc tarpeisiin on lisääntynyt, mutta he eivät voi ottaa riskiä palkata kokopäiväisiä uusia ihmisiä. Tämä on aiheuttanut epävarmuutta myös työntekijöiden keskuudessa ja yhä useampi työntekijä haluaa monipuolistaa tulonlähteensä”, Voksepp selittää.

Treamer Suomessa

Suomessa Treamerin isompia asiakkaita vuonna 2020 olivat muun muassa Helsingin kaupunki, Hartwall, Palmia, Lassila & Tikanoja ja Swappie. Yhtiön tulos muodostuu yritysasiakkailta veloitettavasta palvelumaksusta tehtyjen työtuntien mukaan. Työntekijöille täysin ilmainen mobiilisovellus on saatavilla iOS: lle ja Androidille. Yhtiö maksaa sovelluksen työntekijöiden palkat ja bonukset joka viikko. Treamerin liikevaihto on kasvanut nopeasti viime vuosina ja vuonna 2020 se oli 2 miljoonaa euroa.



Tarvitsetko työntekijöitä?

Ota yhteyttä niin kerromme lisää



Etsitkö töitä? Lataa sovellus TÄSTÄ

ja liity joukkoomme! 

 

Treamerin lehdistötiedote Viroon
28.09.2021

Treamer 5.10.2021 13:07:49
Treamer