Blogi

Tekoäly ennaltaehkäisee virhevalintoja, vaihtuvuutta ja poissaoloja

Kirjoittanut Treamer | 8.1.2024 16:26:22

Juuri nyt tuntuu, että ennustaminen on vaikeampaa kuin pitkään aikaan ja epävarmuus heijastuu enemmän tai vähemmän kaikille aloille.

Päätimme valjastaa tekoälyn luomaan lisää ennustettavuutta epävarmaan ympäristöön.

Julkaisimme ensimmäisenä henkilöstöpalveluna oman tekoälymallin rekrytointipäätösten ja työvuorosuunnittelun tueksi.

Meille on tärkeää investoida siihen, että asiakkaat ja henkilöstö pääsevät nauttimaan aallonharjalla uusimpien teknologioiden hyödyistä – ja näin hälventää myös muutoksen pelkoa, kun on parhaat resurssit toimia etulinjassa muutoksen tekijänä tilanteessa kuin tilanteessa.

Tekoälymme ensimmäinen versio järjestää tekijät suositusjärjestykseen. Näin pienennetään vinoutumia, virheitä valinnoissa ja vähennetään turhaa toisteista työtä.

Tekoälymalli on opetettu useiden vuosien aikana tehtyjen yli 130 000 valintapäätöksien anonymisoiduilla tiedoilla. Alustallamme on Suomessa jo yli 100 000 rekisteröitynyttä työntekijäkäyttäjää.

Tekoäly on opetettu kontekstitietoiseksi eli tekoälyn laskema todennäköisyys hyvästä valinnasta voi vaihdella samalle henkilölle kuvaukseltaan täysin vastaaviin työkuviin riippuen muun muassa tekijän käytettävyydestä.

Tekoäly pystyy tuomaan täysin uusia näkökulmia rekrytointiin. Kaikista kokenein ei ole tekoälyn mukaan aina paras vaihtoehto. Onnistuneeseen työn ja tekijän kohtaamiseen liittyy todella monia muitakin asioita jotka tekoäly pystyy ottamaan ihmistä nopeammin huomioon.

Esimerkki:

Asiakas ilmoitti klo 16:30, että tarvitsee seuraavaksi päiväksi 10 uutta osaajaa pooliinsa seuraavasta päivästä lähtien. Alustalta löytyi heti 5300 kiinnostunutta, joista 200 haki tehtävään. 

Tekoäly auttoi ihmistä hoitamaan esikarsinnan ja priorisoinnin minuuteissa. Klo 18:30 tekijät oli palkattu ja briiffattu aamua varten.

Tekoäly tukee myös omaehtoista työvuorosuunnittelua. Tällä hetkellä Treamerin asiakkaiden työvuoroista noin puolet työvuoroista suunnitellaan linjassa tekoälyn suositusten kanssa.

Tutkimusten mukaan yksi syy vaihtuvuuden lisääntymiseen palvelualoilla on joustamattomuus. Tekoäly auttaa esimiestä ymmärtämään työntekijöiden tarpeita paremmin, joka vähentää vaihtuvuutta ja poissaoloja.

Tekoälyn suositusten mukaan suunnitelluissa työvuoroissa on noin puolet vähemmän muutoksia kuin työvuoroissa keskimäärin. Tekoälysuositusten mukaisten työvuorojen toteutumisaste ilman muutoksia on ollut pilottijakson aikana noin 97 prosenttia. Loput oli lähes poikkeuksetta sairauspoissaoloja tai muita pakottavia syitä, joihin löysimme sijaisen asiakkaan niin halutessaan. Näin ollen todellinen toimitusvarmuus oli hyvin lähellä 100%.

Herättikö ajatuksia, ideoita tai kysymyksiä?
Älä epäröi olla yhteydessä - jutellaan lisää ja onnistutaan yhdessä! Kiitos, että olette matkassamme mukana!

Olemme pian yhteydessä taas muista mielenkiintoisista uudistuksista tuotekehityksen osalta - pysy siis kuulolla!  🔊

Terveisin,
Eve
Suomen maajohtaja


eveliina@treamer.com
+358 44 977 6367

 


Meistä

Me Treamerilla olemme mullistamassa työelämää maailman nopeimman työnvälityssovelluksen avulla. Sovelluksemme on käytössä jo sadoilla yrityksillä sekä tuhansilla tekijöillä - jotta työ saadaan tehdyksi. Olemme Helsingistä lähtöisin oleva startup. Tällä hetkellä toimimme niin Suomessa kuin Virossa.

Lue lisää: www.treamer.com