Blogi

Pelifirma palkkasi proomottoreita ketterästi puhelimella

Kirjoittanut Treamer | 19.10.2017 22:00:00

Peliyhtiö Lightneer on mobiileihin oppimispeleihin erikoistunut suomalainen startup. Toukokuussa he lanseerasivat uuden pelin, Big Bang Legends, jonka avulla opetetaan lapsille fysiikkaa. Jututimme markkinointijohtaja Marja Konttista hänen kokemuksistaan Treamerin käytöstä tapahtuman avustajien palkkaamisessa.

Mistä löysit Treamerin?

 - Toimitusjohtajamme oli kokeillut Treameria aiemmin. Kun meille töissä tuli tarve promoottoreilla nopealla aikataululla, päätimme kokeilla keikkatyöläisten palkkaamista Treamerin kautta.

- Lightneerilla on 18 hengen tiimi, joka kehittää peliä. Suoramarkkinointiin tapahtumissa ja street tiimiin tarvitaan apukäsiä. Olemme huomanneet, että opiskelijat ovat olleet tosi hyviä siinä roolissa. Olemme aiemmin käyttäneet mm. Slushissa juurikin opiskelijoita apuna. He ovat hauskaa ja kansainvälistä sakkia. Tapahtumamme aikaan sattui kuitenkin olemaan koeviikko ja apulaisia oli vaikea löytää. Aika alkoi käydä vähiin ja tapahtumaan oli enää muutama päivä. Tuntui luontevalta julkaista tehtävä ja briiffi suoraan työntekijälle sovelluksessa. Myös se, että palkkaaminen virallisesti verokortilla onnistuu suoraan puhelimessa oli plussaa, eikä väliin tarvittu ylimääräisiä laskuttavia tahoja.

- Käyttöliittymä oli selkeä ja koska mekin olemme puhelinpelifirma, niin tällainen puhelimella tehtävä työllistäminen tuntui todella luontevalta, toteaa Konttinen.

Reippaat Treamerit jakoivat tapahtuman ilmapalloja Helsingin keskustassa

Valintaprosessi antaa mahdollisuuden henkilöbrändäykselle

Aivan ongelmitta ei rekrytoinnissa kuitenkaan päästy. Chatin kanssa oli verkosta johtuvia teknisiä ongelmia, mutta onneksi nuoret olivat proaktiivisia ja käyttivät sähköpostia ja puhelinta backup systeeminä. Tapahtumaan palkattiin yli 10 Treameria ja valitut henkilöt osoittautuivat tosi hyviksi tyypeiksi. Aktiivisimmat tekijät erottuivat jo profiileista.

Heillä oli joko tähtiä tai palautetta, profiilit olivat reippaita ja hyvin kirjoitettuja. Persoonat erottuivat edukseen  – ja juuri sellaisia promohommiin tarvitaan.

Mobiilissa työnantajan ostokokemus on kuitenkin hyvin lyhyt. Asiakas katsoo kuvan, tekstin ja kommentit. Aikaa on noin pari sekuntia per profiili.  

- Kaikki kiteytyy siihen, osaatko myydä itsesi vai et, sanoo Konttinen. On tosi tärkeää, että osaa kertoa omista avuistaan, vaikka ei olisi työkokemusta. Konttinen oli palkannut myös pari 17-vuotiasta. He olivat tosi hyviä kertomaan itsestään.

- Se on itse asiassa sellainen asia, jota voisi opettaa jo yläkoulussa, että nuoret ymmärtävät, mitä työnantajat tulevat hakemaan profiileista. Iällä ja työkokemuksella ei välttämättä ole väliä. Olennaisempaa on se, miten osaat kertoa omista lahjoista, avuista ja motivaatiosta. 

Avoimien ovien raitiovaunu ja ihmisten kanssa keskustelua

Itse tapahtuma oli uuden Big Bang Legends -mobiilipelin kaksipäiväinen lanseeraustapahtuma Helsingin keskustassa. Ensimmäisenä päivänä peli oli esillä Kampin keskusympyrässä, jossa oli kaikenlaista puuhaa lapsille, pelaamista ja leikkimistä. Apulaisten tehtävänä oli miehittää puuhapisteitä ja kertoa ja esitellä peliä Lisäksi promoottoreita lähti kadulle puhumaan pelistä ja jakelemaan ilmapalloja ja flyereita.

Toisena päivänä Kampissa oli pienempi booth sekä tapahtumaa varten vuokrattu raitiovaunu, joka kierteli ympäri Helsinkiä avoimin ovin. Ratikkatiimi oli vauhdikas viiden hengen iskuryhmä, joka juoksi ovesta ulos ja kaappasivat positiivisella otteella ihmisiä mukaan ja jakoivat ilmapalloja kadulla.

Ligtneerin markkinointitiimi on tottunut tekemään markkinointitempauksia. Nyt kyseessä oli nimenomaan hyötypeli, ja se oli myös viesti vanhemmille. ”Lapset pelaavat joka tapauksessa, pelaaminen voi olla myös hyödyllistä”.  Sitä viestiä oli helppo viedä eteen päin.

Joukosta erottui tietysti muutamia erityisen hyviä tyyppejä, joille työnantaja halusi antaa erityistä kiitosta.

Saimi oli erittäin etevä, ihan luottoihminen. Mielellämme palkkaisimme hänet uudestaan. Kun on löytynyt hyvä tyyppi, niin hänelle voi aina keksiä jotain tekemistä.  

- Victor oli toinen älyttömän kova tyyppi. Meillä oli lyhyt aika briiffata ja sitten nuorten piti vain rohkeasti lähestyä ihmisiä kadulla, mennä puhumaan ja esittelemään peliä.  He hoitivat tehtävän erittäin mallikkaasti.

Muuttuva työn tekemisen kulttuuri 

Työn kuvan muutos ja murros tulee haastamaan meitä yhteiskuntana monella tapaa, toteaa Konttinen.

- Pitää olla vapaa ajattelemaan tälläkin tavalla, että kaikki hoituu puhelimen kautta. Tulevaisuudessa tehdään töitä ehkä sykähdyksissä: nopeasti apua sinne tänne, erilaisia töitä joka kerta. Tämä voi asettaa haasteita erityisesti vanhemmille ikäluokille, ei tällaisia töitä tai mobiilirekrytointia ole ennen ollut.

Treamerin toimitusjohtaja Peter Sazonov toteaa, että Treamer on myös mahdollisuus nuorille oppia toimimaan keikkatalous-tyyppisessä ympäristössä. On tärkeää ymmärtää, miten keikkaan tulee valmistautua ja miten vastata työnantajan odotuksiin. Työnantajan -ja tekijän kohtaaminen tapahtuu nopeasti ja ketterästi mobiilissa mutta vapaus tuo mukanaan vastuuta.

- On ymmärrettävä että tilauksen tehnyt taho on aina oikeassa avun tarpeessa ja heidän vaatimuksiaan pitää noudattaa sekä kunnioittaa, muistuttaa Sazonov. Se että kohtaaminen tapahtuu helposti mobiilissa ei tarkoita sitä, etteikö se olisi ihan yhtä vakavaa kuin mitä naamatusten. Digitalisaation myötä muuttuu myös käyttäytymisetiketti.

- Nuoret itse tuntuvat kokevan keikkatyön ja sen kautta tehtävät eri tyyppiset työt hyvin luonnolliseksi osaksi opintojen ohella ja työuran alkuvaiheessa. Treamerissa työ ei määritä nuorta, vaan hän itse voi valita ja päättää mitä työtä ja milloin hän haluaa tehdä.

Lightneer käy paljon myös kouluissa ja Slush on talven suunnitelmissa. Tästä mobiilialan huipuista koostuvassa tiimissä voi siis hyvin olla jatkossakin töitä tarjolla.