Blogi

Miten digitaalinen henkilöstövuokrauspalvelu toimi kriisitilanteessa?

Kirjoittanut Treamer | 27.9.2020 22:00:00

Eletään maaliskuun alkua hyvässä nosteessa - kevätaurinko paistaa ja suunnitelmat loppuvuodelle näyttävät lupaavilta. Asiakkaiden kanssa suunnitellut uudet hankkeet ja pilotit ovat pian alkamassa.

Uutiset maailmalta tuntuvat kovin kaukaisilta, kunnes ensimmäinen asiakas joutuu peruuttamaan sovitun tapaamisemme yhteistyön aloittamiseksi oman yrityksensä sisäisen hätäkokouksen vuoksi, aiheena COVID-19.

Sitten maailma tuntuu lähes pysähtyvän. 

1. Jaettu ymmärrys tilanteesta

Asiakaspalvelumme on aina asiakkaidemme tukena ja tavoitettavissa sovelluksen lisäksi myös puhelimitse ja viestitse. Yhteydenpito puolin toisin oli kriisitilanteessa lähes päivittäistä - pidimme toisemme tietoisina tulevista vaikutuksista, jotta saimme pidettyä myös työntekijämme ajan tasalla kaikille uudessa tilanteessa.

Jaoimme yhdessä tietoa mitä kenelläkin tässä vaiheessa oli ja siitä miten tällaisessa tilanteessa kuuluu toimia ja päätimme, että yhdessä tämäkin kyllä selvitetään. Asiakkuusvastaavamme konsultoivat asiakkaitamme toimialoittain, miten muut toimijat ovat tilanteessa toimineet ja parhaita käytänteitä vaihdettiin avoimesti, jotta jokainen selviäisi tilanteesta mahdollisimman hyvin.

2. Sopeutuminen uuteen toimintaympäristöön

Kävimme tarkkaan asiakkaidemme kanssa sopeuttamistoiminnot läpi ja rakensimme jokaiselle oman yhteistyömallin, jotta voimme olla mahdollisimman joustavia tässä tilanteessa, jossa kukaan meistä ei ole aiemmin ollut. Koska työvoiman hallinnointi tapahtuu digitaalisesti alustan kautta, pystymme joustavimmin palvelemaan asiakkaita työvoimatarpeen äkillisissä muutoksissa, suuntaan tai toiseen.

Yritys tarvitsee eritoten nyt kaiken liikenevän ajan keskittyäkseen täysin omaan liiketoimintaansa - rekrytointeihin ja työsuhdeasioihin (ilmoitukset, haastattelut, paperisota, kirjanpidonkustannukset ja ja ja…) menevä aika säästetään, kun käytetään ketterää kumppania - ja MITÄ JOS lisäkädet tarvittaisi heti tai töitä olekaan välttämättä enää ensi viikolla?

3. Työntekijöistä huolehtiminen

Meille on tärkeää että pystymme lunastamaan myös lupauksemme uudesta ketterästä työllistymisestä myös työntekijöillemme. Valitettavasti osa jo sovituista töistä jouduttiin keskeyttämään lähes välittömästi.

Olimme yhteydessä jokaiseen alustan kautta töitä tekevään henkilöön ja selvitimme mikä on juuri hänelle paras vaihtoehto toimia tässä tilanteessa. Treamerin alusta tarjoaa työtä avoimesti ja nopeasti yli toimialarajojen ja pystyimme löytämään korvaavaa työtä työnsä menettäneille työntekijöille nopeasti. 

4. Lupausten lunastaminen

Henkilöstövuokrausta markkinoidaan asiakasyrityksille joustavana ja riskittömänä vaihtoehtona. Tämä lupaus pitää pystyä lunastamaan myös kriisitilanteessa. Maailma on muuttunut pysyvästi ja tulevaisuutta on entistä vaikeampi arvioida.

Tässä tilanteessa on löydettävä itselleen luotettavat kumppanit, joiden kanssa voi yhdessä varautua epävarmuuteen ja jotka eivät jätä pulaan. On se sitten koronaviruksen toinen aalto, joku toinen virus tai jotain ihan muuta. 

Yhteystiedot

Eveliina Miettinen
+358 44 977 6367
eveliina@treamer.com