Blogi

Alustatalous tuo läpinäkyvyyttä työmarkkinoille

Kirjoittanut Treamer | 20.12.2021 9:42:51

Treamer on markkinoiden nopein kaikille avoin työnvälitysalusta, jossa työvoimaa tarvitsevat yritykset ja töitä etsivät työntekijät kohtaavat. Yritys vastaa muuttuvan työmarkkinan tarpeisiin. Treamerin visiona on kasvaa Euroopan suurimmaksi työnvälitysalustaksi vuoteen 2025 mennessä.

Muuttunut työmarkkina vaatii innovatiivisia ratkaisuja

Covid -19 on kiihdyttänyt työmarkkinoiden muutosta entisestään. Työmarkkinoiden muutos on nähtävillä esimerkiksi työnantajien tarpeessa löytää nopeasti tilapäistä työvoimaa. Liiketoiminnan ja asiakaskäyttäytymisen ennustaminen on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa. On nähtävissä, että tilauspiikit lisääntyvät myös sesonkien ulkopuolella. Yritysten tulee vastata muuttuvaan markkinaan ja etsiä rohkeasti uusia tapoja toimia pysyäkseen kilpailukykyisenä. Kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen edellyttää yrityksiltä uudenlaista ajattelua ja halua tehdä asioita toisin. 

“Työllistymis- ja ansaintamallit ovat muuttuneet radikaalisti 20 viime vuoden aikana. Samalla myös uusien työllistymisen mallien kysyntä on kasvanut”, toteaa Treamerin toimitusjohtaja Peter Sazonov Paltan artikkelissa.

Työelämä tulee pirstaloitumaan vauhdilla, ja tulevaisuudessa työntekijän palkan maksaa useampi yritys. Työelämältä halutaan enenevässä määrin vapautta, nopeutta ja vaihtelua. Työllistymisestä on jo nyt tullut nopeatempoisempaa, lyhytaikaiset työsuhteet ovat yleistyneet ja palkanmaksun jaksotus on lyhentynyt.

Alustatalous on tullut vastaamaan muuttuneen työmarkkinan tarpeisiin ja tuo työnantajan ja työntekijän tarpeet yhteen läpinäkyvästi. Treamer on Suomen ensimmäinen ja ainoa kaikille avoin työnvälitysalusta. Treamerissa työnantajat ja työntekijät voivat kohdata samalla alustalla reaaliaikaisesti ja päästä sopimukseen tulevista töistä minuuteissa.

Kohtaamispaikka yrityksille ja työntekijöille 

Treamerissa työvoimaa etsivä yritys ilmoittaa vapaista tehtävistä, joihin tehtävistä kiinnostuneet henkilöt hakevat. Yritys saa tutustua kaikkien tehtävää hakeneiden käyttäjäprofiileihin. Profiilista pääsee helposti perehtymään ehdokkaiden työkokemukseen ja heidän saamiinsa arvosteluihin edellisistä suoritetuista töistä. Yrityksen edustaja voi halutessaan haastatella heitä sovelluksen kautta ja palkata valitsemansa henkilöt tehtävään suoraan sovelluksen kautta. 

Treamer toimi tekijöiden työnantajana, huolehtii työnantajavelvotteista ja maksaa aina vähintään alan yleisen työehtosopimuksen mukaista palkkaa kerran viikossa. Treamer toimii henkilöstövuokrauksen periaatteella, eli työtä tarjoava yritys säästää rekrytointiin ja palkanmaksun tehtäviin käytetyn ajan. Vastuu ja velvoitteet jäävät Treamerille, sillä Treamer toimii työntekijöiden työnantajana. 

Treamerin henkilöstö tarkistaa aina henkilön taustat, työhistorian ja oikeuden tehdä töitä Suomessa. Yritys ilmoittaa vapaista tehtävistä alustalla ilmaiseksi. Sovellus on myös työntekijöille ilmainen.

Vapautta työelämään

Treamer on työntekijöille on nopea tapa osallistua työmarkkinoille omilla ehdoillaan. Työntekijän ei tarvitse täyttää hakemusta päästäkseen palvelun piiriin, ja kaikki työt ovat kaikkien työntekijöiden saavutettavissa. Tekemästään työstä työntekijä saa palkan jo seuraavalla viikolla. Työntekijä saa vapaasti rakentaa haluamansa työviikon eri toimialoilta ja vaihtelevien työtehtävien parissa. Sovellus on erityisen suosittu 25-30 vuotiaiden keskuudessa, sillä he haluavat tehdä töitä omilla ehdoillaan ja kerryttää lisäansioita nopeasti. 

Treamer soveltuu erityisesti logistiikan, varastotöiden ja teollisuuden, hotelli ja ravintola-alan, kiinteistöhuollon ja siivouksen sekä vähittäiskaupan ja tukkumyynnin aloille. Merkittävä osa tehtävistä on matalan kynnyksen töitä, joita sovellus tarjoaa työntekijöille tiheään tahtiin.

Läpinäkyvyys tuo varmuutta

Treamerin avulla yrityksellä on aina ajankohtainen tieto työntekijäsaatavuudesta. Alustalta löytyy tieto vuorokauden ympäri millaisia henkilöitä ja millaisella taustalla varustettuina on yrityksen käytettävissä. Alustatalous ratkaisut vastaavat työn murrokseen ja alusta tuo kaivattua läpinäkyvyyttä molempiin suuntiin. Tarvittava työntekijä voi löytyä jo minuuteissa, sillä jopa 90% vuoroista täytetään alle puolessa tunnissa. Treamerin avulla yrityksellä on täysi kontrolli siihen, kuka työskentelee yrityksen palveluksessa tänään, huomenna ja ensi kuussa. 

Sovelluksen saa heti käyttöönsä lataamalla sen sovelluskaupasta.

Haluatko kuulla lisää Treamerista ja keskustella mahdollisesta yhteistyöstä? 

 

 

2015 perustettu Treamer on suomalainen, markkinoiden ensimmäinen ja ainut

henkilöstönvuokraussovellus. Treamer tarjoaa kaikille yrityksille markkinoiden nopeimman ja helpoimman tavan löytää ja palkata työntekijöitä. Muista henkilöstönvuokrausyrityksistä poiketen Treamerin avoin alusta mahdollistaa kaikille halukkaille osallistumisen työmarkkinoille ilman turhia välikäsiä. Sekä yritykset että työntekijät tarvitsevat uusia keinoja kohdata toisensa yhä joustavammin muuttuvassa maailmassa.

Helppokäyttöinen sovellus kulkee käyttäjiensä mukana 24/7, jolloin jokaisella on mahdollisuus käyttää sitä juuri silloin kun sitä tarvitsee.