Luo uusi tehtävä
Ravintola-apulaiset

Lisämyyntiä järkevällä resursoinnilla

Ravintola EGG pystyi Treamerin avullla lisäämään myyntiä satasen tunnissa.

“Meiltä kerta kaikkiaan loppuivat kädet kesken, emme pystyneet nostamaan annosten määrää. Kun pystyimme palkkaamaan henkilön ja parinkympin tuntihinnalla lisäämään myyntiä satasen tunnissa, niin kyllähän sillä on merkitystä”

– Samuli Karjula, Ravintola EGG

Oli helteinen kesäkuun ilta Helsingissä. Kanavarannassa sijaitsevassa Ravintola EGGssä oli paljon asiakkaita, suorastaan tupa täynnä. Rannassa oli iso tapahtuma, joka oli kyllä ennakoitu, mutta se toikin yllättäen arvioitua enemmän asiakkaita. 

Kello 19.30 Samuli Karjula, Satokausikalenterin tekijänäkin tunnettu Ravintola EGGin perustaja, tuskastui tilanteeseen: myyntiä olisi, mutta henkilökunta ei mitenkään ehtinyt tiskaamaan ja siivoamaan pöytiä niin nopeasti kuin olisi ollut tarvetta. Akuutista tarpeesta oli jo päivitetty Facebookiin ja yritetty saada sitä kautta tuttuja apuun. Ketään ei kuitenkaan löytynyt. Sitten hän keksi: Treamer! 

Ravintolapäällikkö Kimi Norosella on hymy herkässä, kun aikaa vapautui annosten tekemiseen ja myyntiin.  

Karjula oli kuullut sovelluksesta ystävältään Johannes Laineelta, Roots Helsinki -kahvilan omistajalta, ja päätti testata palvelun toimivuutta tiukassa paikassa. Ravintoloitsija avasi koneensa ja kysyi asiakaspalvelun chatista, vieläkö onnistuu saada apulainen ravintolaan samalle illalle. Asiakaspalvelussa päivystänyt Matias Mäkitalo vastasi oitis: kokeillaan. Matias tarjoutui hoitamaan tilin avaamisen Karjulan puolesta. Hetken päästä tehtävä oli luotu ja julkaistu.

Ensin tuli kaksi ilmoittautumista. Toinen oli katsonut ajankohdan väärin. Huokaus. Pelästyimme, että kävikö kuitenkin niin ettemme pystyneet auttamaan. Kolmannella kerralla kuitenkin tärppäsi ja iloksemme saimme kuulla maanantaina, että apulainen oli kuin olikin löytynyt tunnin sisällä. Ravintoloitsija oli enemmän kuin tyytyväinen.

Tällaiset haastavat tilanteet ovat meille Treamereissä opettavaisia ja teemme parhaamme kehittääksemme palvelua niiden pohjalta edelleen. Siksi arvostamme kaikenlaista palautetta, ruusuja ja risuja. Sen avulla voimme parantaa käyttäjäkokemusta ja puuttua akuutteihin kehityskohteisiin.

Anna siis äänesi kuulua. Arvostamme sitä ja haluamme aidosti kehittää palvelua asiakaslähtöisesti.

Testaa, kuinka nopeasti sinä löydät sopivan tekijän

Olen kiinnostunut käyttämään treameria

Kiitos!
Sait juuri postia meiltä.

Lataa nyt ilmainen Treamer-sovellus niin pääset katsomaan, millaisia Treamereita sinun lähistöltäsi löytyy.
Oops! Something went wrong while submitting the form
VINKKAA KAVEREILLE

MITEN VOIMME OLLA AVUKSI?

Kokeile ilmaiseksi

KIITOS TILAUKSESTASI!

Saat seuraavan 24 tunnin kuluessa sähköpostiisi sopivien henkilöiden profiilit ja yhteystiedot.

Mikäli kaipaat nopeampaa palvelua, pyydämme ystävällisesti sinua käyttämään tilaamiseen Treamer-sovellusta.
Oops! Tarkista, että olet täyttänyt varmasti kaikki kohdat, kiitos!

KASVA TREAMERIN AVULLA

Treamer on arjen ammattilaisia välittävä mobiilipalvelu, jonka avulla löydät tiimiisi luotettavat lisäkädet juuri silloin kun niitä tarvitset.

Kokeile Business-tiliä

LÖYDÄ APULAINEN HETKESSÄ

Lataa ilmainen älypuhelinsovellus ja luo tehtävä. Saat keskimäärin 5 hakemusta 10 minuutissa.

Lataa Treamer-sovellus

Paljonko treamerin käyttö maksaa?

ARVIOITU KESTO
tuntia
€/tunti
  • Arvioitu kesto
  • Tarjottu palkkio 
  • Palvelumaksu (sis. ALV 24%)
  • Työeläkemaksu
  • Sosiaaliturvamaksu
  • Työttömyysvakuutusmaksu
  • Kokonaishinta
  • Kotitalousvähennyksen jälkeen
  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

Luo tehtävä

KIITOS TILAUKSESTASI!

Saat seuraavan 24 tunnin kuluessa sähköpostiisi sopivien henkilöiden profiilit ja yhteystiedot.

Mikäli kaipaat nopeampaa palvelua, pyydämme ystävällisesti sinua käyttämään tilaamiseen Treamer-sovellusta.
Oops! Tarkista, että olet täyttänyt varmasti kaikki kohdat, kiitos!

Asiakkaamme arvioivat Treamerien
Olleen keskimäärin tasoa

NÄIN TREaMER TOIMII

Otettaisko Treamer?

Ilmoita työtehtävä

Maija Tuntee tän, otetaan tää!

Valitse sopiva
tekijä

OKEI, NÄHDÄÄN SIINÄ!

Homma hoidettu!

EI BYROKRATIAA, VAU!

Maksa palkka
  • Imurointi
  • Lattioiden moppaus
  • Pöytä- ja hyllytasojen pyyhkiminen
  • Peilien puhdistaminen
  • Ovi- ja kaappipintojen puhdistaminen
  • Roska-astioiden tyhjentäminen
  • Astioiden tiskaus tai astianpesukoneen täyttö/tyhjennys
  • Lavuaarin, suihkun ja pöntön puhdistaminenyllytasojen pyyhkiminen
LISÄÄ ASIAKKAIDEMME KOKEMUKSIA

Lataa ilmainen ÄLYPUHELINSOVELLUS

ARVIOITU KESTO
tuntia
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form
€/tunti
  • Arvioitu kesto
  • Tarjottu palkkio 
  • Palvelumaksu (sis. ALV 24%)
  • Työeläkemaksu
  • Sosiaaliturvamaksu
  • Työttömyysvakuutusmaksu
  • Kokonaishinta
  • Kotitalousvähennyksen jälkeen
  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

ALOITA