Luo uusi tehtävä
Kantoapulainen

Kantoapu vapautti tiimin keskittymään olennaiseen

Treamer sopi täydellisesti, kun tarvittiin kaksi käsiparia toistuvasti keikalle.

Ville Riola toimii Maria 01 startup-keskuksen operatiivisena johtajana. Keskus toimii entisen Marian sairaalan tiloissa ja on läpikäynyt ison muutoksen sairaalan päärakennuksesta pohjoismaiden suurimmaksi kasvuyrityskeskukseksi. 

Keskuksessa työskentelee saman katon alla yli 500 henkilöä, 85 startup yritystä sekä useita sijoitusrahastoja. Osaan tiloista on jo muutettu, osassa on vieläkin remontti käynnissä. Kalusteet tuotiin isompina erinä muuttoautoilla ja niitä on jouduttu siirtelemään talon sisällä parin kuukauden välein tiloista toiseen.

”Aluksi teimme kaiken itse, kunnes huomasimme, että aika ei kerta kaikkiaan enää riitä muuhun. Me olemme pieni firma ja tiimi”, kertoo Riola.

Riola oli kuullut Treamerista aiemmin, sillä hän seuraa työnsä puolesta, mitä startup-maailmassa tapahtuu. Kun tarve apukäsille osui kohdalle, Treamer tuli mieleen.

”Totesin, että tämähän on suhteellisen edullinen sekä nopein ja helpoin keino saada pari ihmistä kantoavuksi.”

”Tarvitsimme useampaan kertaan kaksi käsiparia samaan aikaan paikalle. Treamerin avulla tilaus onnistui edellisenä päivänä. Kun julkaisimme pyynnön illalla, niin yleensä jo 10 minuutissa oli ilmoittautuneita jonossa. Saimme todella joustavasti aina pari henkilöä kerralla kantoavuksi. Treamer vaan sopi täydellisesti meidän toistuvaan, mutta epäsäännölliseen tarpeeseen.”

Helpompaa ja joustavampaa kuin perinteinen henkilöstövuokraus 

Yrittäjähenkinen Riola on tottunut tilaamaan asioita mobiililla ja appseilla. ”Olisin varmasti voinut soittaa myös perinteiseen henkilöstövuokrausfirmaan, mutta tämä vain tuntui paljon helpommalta - ja on selkeästi edullisempaakin”, hän sanoo.

Riola pitää tärkeänä, että lakisääteiset maksut, vakuutukset ja muut velvoitteet hoituvat sovelluksen kautta, myös maksaminen. Näin tositteet saa kätevästi kirjanpitoon ja toivottavasti jatkossa myös lisää raportointimahdollisuuksia omasta tilaushistoriasta erittelyineen.

Testaa, kuinka nopeasti sinä löydät sopivan tekijän

Olen kiinnostunut käyttämään treameria

Kiitos!
Sait juuri postia meiltä.

Lataa nyt ilmainen Treamer-sovellus niin pääset katsomaan, millaisia Treamereita sinun lähistöltäsi löytyy.
Oops! Something went wrong while submitting the form
VINKKAA KAVEREILLE

MITEN VOIMME OLLA AVUKSI?

Kokeile ilmaiseksi

KIITOS TILAUKSESTASI!

Saat seuraavan 24 tunnin kuluessa sähköpostiisi sopivien henkilöiden profiilit ja yhteystiedot.

Mikäli kaipaat nopeampaa palvelua, pyydämme ystävällisesti sinua käyttämään tilaamiseen Treamer-sovellusta.
Oops! Tarkista, että olet täyttänyt varmasti kaikki kohdat, kiitos!

KASVA TREAMERIN AVULLA

Treamer on arjen ammattilaisia välittävä mobiilipalvelu, jonka avulla löydät tiimiisi luotettavat lisäkädet juuri silloin kun niitä tarvitset.

Kokeile Business-tiliä

LÖYDÄ APULAINEN HETKESSÄ

Lataa ilmainen älypuhelinsovellus ja luo tehtävä. Saat keskimäärin 5 hakemusta 10 minuutissa.

Lataa Treamer-sovellus

Paljonko treamerin käyttö maksaa?

ARVIOITU KESTO
tuntia
€/tunti
  • Arvioitu kesto
  • Tarjottu palkkio 
  • Palvelumaksu (sis. ALV 24%)
  • Työeläkemaksu
  • Sosiaaliturvamaksu
  • Työttömyysvakuutusmaksu
  • Kokonaishinta
  • Kotitalousvähennyksen jälkeen
  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

Luo tehtävä

KIITOS TILAUKSESTASI!

Saat seuraavan 24 tunnin kuluessa sähköpostiisi sopivien henkilöiden profiilit ja yhteystiedot.

Mikäli kaipaat nopeampaa palvelua, pyydämme ystävällisesti sinua käyttämään tilaamiseen Treamer-sovellusta.
Oops! Tarkista, että olet täyttänyt varmasti kaikki kohdat, kiitos!

Asiakkaamme arvioivat Treamerien
Olleen keskimäärin tasoa

NÄIN TREaMER TOIMII

Otettaisko Treamer?

Ilmoita työtehtävä

Maija Tuntee tän, otetaan tää!

Valitse sopiva
tekijä

OKEI, NÄHDÄÄN SIINÄ!

Homma hoidettu!

EI BYROKRATIAA, VAU!

Maksa palkka
  • Imurointi
  • Lattioiden moppaus
  • Pöytä- ja hyllytasojen pyyhkiminen
  • Peilien puhdistaminen
  • Ovi- ja kaappipintojen puhdistaminen
  • Roska-astioiden tyhjentäminen
  • Astioiden tiskaus tai astianpesukoneen täyttö/tyhjennys
  • Lavuaarin, suihkun ja pöntön puhdistaminenyllytasojen pyyhkiminen
LISÄÄ ASIAKKAIDEMME KOKEMUKSIA

Lataa ilmainen ÄLYPUHELINSOVELLUS

ARVIOITU KESTO
tuntia
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form
€/tunti
  • Arvioitu kesto
  • Tarjottu palkkio 
  • Palvelumaksu (sis. ALV 24%)
  • Työeläkemaksu
  • Sosiaaliturvamaksu
  • Työttömyysvakuutusmaksu
  • Kokonaishinta
  • Kotitalousvähennyksen jälkeen
  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

  • 100

ALOITA